Sivut

31. heinäkuuta 2012

Leipomuksia..


Viimeiset leipomukset ovat tuolta toukokuulta kun tuli itsellä 30 vuotta mittariin täyteen.. =)

Olen harjoittelijaleipuri, ja suurimmat ongelmat ovat mm. pursotuksissa. Olen juuri tilannut itselle uuden pursotinsetin, jossa on metalliset tyllat, mutta niitä en vielä ole saanut. Koristeita en ole vielä jaksanut itse opetella tekemään.. Katsotaan kunhan saan ensin tämän homman muuten kasaan.. =)

Tässä synttärikakut toukokuulta.. 


Tämmönen oli täytekakku. Pohjana perus sokerikakkupohja ja täytteenä oli mansikkamoussea. Kirjaimet on valmiita suklaakirjaimia. Josko sitä joskus sais ostettua semmosen pursotuskynän niin vois kirottaa itse nuoki teksitt. =)

Voileipäkakku oli kinkkukakku ja ten ensimäistä kertaa paahtoleivistä. Hyvää oli. 

Neuletunika


Tällä hetkellä minulla on ollut melko hiljaista käsitöiden ja kutimien saralla. Viimeisin työ valmistui tuossa toukokuussa. Tunikan ohje on Kauneimmat käsityöt no 2/2012 -lehdestä. Jätin tästä pyörökauluksen pois ja tämä minun versio on tehty Puro Batik langasta.


Kuva ei tee tunikalle oikeutta. =( Hyvin istuva, hihat on 3/4 ja helmassa erikoinen resori ja yksityiskohtana resorin yläpuolella palmikko rivistö. Oikein kiva vaatekappale. =)





Tällä hetkellä minulla ei ole käsityötä kesken, mutta suunnitelmissa on virkata koristetyynyn päälliset olohuoneeseen. Poika kaatoi aikoinaan kynsilakkapullon tyynyn päälle ja siinä se vaaleanpunainen läntti on vieläkin ruskealla tyynyllä..

Tällä hetkellä olen kuluttanut vapaa-aikani palapelin parissa. Tekeillä on 1000 palan Viivi ja Wagner-palapeli, joka ei ole ihan yksinkertainen, kun on pelkästään mustavalkoinen. Hitaasti hyvä tulee... =)

Kortteja pukkaa..

Tässä on ensimmäisenä siskolle kortti kun valmistui sairaanhoitajaksi.. Paperit on Lidlin arkki-vihosta ja sairaanhoitajamerkki tulostettu netistä ja väritetty. Ruusukenauhat askarreltu itse paperista.

Siskolle valmistujaiskortti kun valmistui sairaanhoitajaksi


Olen tehnyt näitä kitara-aiheisia kortteja monenlaisia, kun kitaristeja tuntuu suvussa olevan useampia, mutta tässä nyt isänpäiväkortti mallina... =) Tämä on 3D kortti ja kitara on nostettu esille. Se ja taustalla oleva nuotisto on tulostettu netistä.

Isänpäivä kortti omalle isälle

Syntymäpäiväkortteja..


Tässä 12-v syntymäpäiväkortti miehen kummitytölle. ATK-taitoja hyödyntäen sain tuon Magnolia Tildan kuvan tuohon, kun en omista leimasinta (vielä) =).




Tässäpäs sitten vähän myös vanhempaa satoa. Harmi, että kuvat ovat vähän mitä ovat, mutta jospa niistä sen pääasian saisi selville.

Siskolle syntymäpäiväkortti 22 v

Syntymäpäiväkortti miehelle


Kaverille 30-v kortti

Siskolle syntymäpäiväkortti

Onnea uuteen kotiin -kortteja



Tässäpäs pari korttia uuteen kotiin viemisiksi. =)
Papereina on molemmissa hyödynnetty Lidlistä ostettuja arkki-vihkoja, joista on sitten leikattu kuvioita ja taustoja.

Onnea uuteen kotiin -kortti tädille

Kaverille Onnea uuteen kotiin - kortti

Enkelikortti



Kesälomalla olen ehtinyt jo askarrellakkin... Meidän mamma täytti 45-vuotta ja hänelle tein sitten syntymäpäiväkortin. Mamma tykkää enkeli-jutuista, joten ajattelin tehdä enkelikortin ja löysinkin yhden kivanoloisen enkelimallin netistä, ja teinkin siitä sitten kortin... Seuraavana aamuna korttia katsoessani en enää ollutkaan vakuuttunut, että tämä nimenomainen kortti on yhtään mamman näköinen.. se kortti sopi enemmänkin 4 v täyttävälle kuin 45 vuotiaalle.. Joten se meni talteen ja tein sitten aamulla uuden.. =) Tämmöinen siitä sitten lopulta tuli.. Onnea vielä tätäkin kautta mammalle näin jälkikäteen.. =)

kortissa on enkelitarra ja päällä on aukaistu paperinaru onnittelunauhana.  Helppo ja yksinkertainen..

Minun kamera on ihan onneton, joten pahoittelen kuvan laatua.. =(

Seuraavana olisi sitten vuorossa miehen kummitytölle 12 v kortti ja omalle pojalle 7 v kortti.. Palataan astialle =D


Kortteja...


Kesäkuussa tulikin askarreltua taas aika paljon, kun molemmat lapset vaihtoivat tarhaa (toinen kouluun ja toinen eskariin) ja tein molempiin päiväkoteihin kiitoskortit. Lisäksi tein kiitoskortin sairaalaan, kun siellä juostu taas 2 kuukautta, myös puheterapeutti sai omansa kun puheterapia loppui kokonaan. Lisäksi vielä pari syntymäpäiväkorttia tuli tehtyä kun pikkusisko täytti 14 v ja ystävättären tytär 3 v.  =) Kaikista tekeleistä ei ole kuvaa, kun en aina muista kuvata, mutta tässä tuotokset, jotka muistin ikuistaa.
Pikkusiskolle kortti kun täytti 14 v. 

Tämmösen kortin tein puheterapeutille. 







14-v kortissa kuva on tulostettu ja väritetty. 14 on kohokuva.







                           



 Puheterapeutin kortti on 3D-kortti, jossa kuva on kolmiulotteinen. Samantapaisen tein toiseen päiväkotiin, kun meidän 6 vuoden asiakkuus siellä loppui. Se oli väriltään tummanvioletti ja kuva oli myös violetinsävyinen. Siitä en näköjään muistanut ottaa kuvaa.. 








Ystävättären tytön 3v kortti. 



3v kortti on tulostettu, väritetty ja leikattu Hello Kittyn muotoon. Violetti osa vasemmalla on taitoskohta. 
Toistaiseksi joudun itse värittämään kortit, kun omistan musta-valkoisen lasertulostimen. Minulla on kyllä toinenkin tulostin, mutta siinä ei ole mustetta.. Onnistuuhan tämä näinkin.. =D

30. heinäkuuta 2012

Loman loppu..

Tänään se loma sitten jo loppui ja paluu arkeen koitti. Onneksi sain "pehmeän laskun" työelämään, kun pääsin livistämään tuntia aiemmin jo kotiin. Minulla oli kyllä hyvä syy, koska poika täyttää huomenna 7 vuotta ja niitä kinkereitä piti päästä valmistelemaan lisää. Aamulla leivoin kakkupohjan ja täytin sen, samoin paistelin vähän muita herkkuja ja illalla vielä koristelin sen kakun. Nyt pitäisi vielä siivoilla ja korttikin olisi tarkoitus yrittää saada aikaiseksi. =) Tekemistä siis riittää vielä vain. Laitan myöhemmin kuvaa ja ohjetta kakusta tuonne leivontapuolelle vaikka siitä melkoinen äpöstys tulikin. Myös kortista saatte tietoja enemmän, kunhan sen nyt ensin saan valmiiksi..

Tänään ilma oli taas mitä kaamein ja julmin. Olen töissä 2. kerroksessa ja ukkosen ja rankkasateen seurauksena siivoojat imuroivat illalla vettä lattialta, kun oli viemärit menneet tukkoon ja vedet tullut asiakas WC:stä sisälle aulaan.. =( Myös tiet on tulvineet ja palokunnalla on ollut tekemistä.. Lue lisää Oulun tulvista täältä.

Mutta nyt hommiin, niin saan jotain vielä aikaiseksikin tänään. Kokeilin myös jotain uutta ja blogiani voi seurata nyt myös  bloglovinin ja blogilistan kautta.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla:
http://www.bloglovin.com/blog/3912398/?claim=csee6zmz2d9

Seuraa blogiani Blogilistan avulla:
http://www.blogilista.fi/blogi/kadentoita-arjen-keskelta/89835




23. heinäkuuta 2012

6 vuotta kestänyt mysteeri selvisi vihdoin..

Tänään koittikin sitten se päivä, kun haettiin pihaan uusi auto! Onhan se taas hieno, kun on jos jonkinmoista nappia ja nupikkaa, joista kukaan ei tiedä, että mitä mikin tekee.. Menee taas oman aikansa totutella tuohon. Tänään sain kuulla myös, että minun puhelin reistailee jo toiseenkin suuntaan muillekkin kun miehelleni, joten kiivaasti odotan sitä päivää kun tulee ilmoitus, että puhelin on noudettavissa liikkeestä.. *huoh*.

Iltasella kun tultiin ajelulta (tottakai uudella autolla tehdään vaikka tikusta asiaa, että pääsee ajelulle..=) ), niin törmättiin alakerran naapuriin ja hänen kanssaan jutellessa selvisi vihdoinkin 6 vuotta kestänyt mysteeri siitä, ketä meidän yläkerrassa asuu! Olemme asuneet tässä jo tosiaan 6 vuotta, mutta en ole ikinä tavannut yläkerran naapureita. Välillä vaan kuuluu lasten ääniä ja jalkojen töminää, kun siellä juostaan ja pompitaan.. Nyt se sitten selvisi, että siinä ei oikeastaan tällä hetkellä asu ketään, koska sieltä on rouva kuollut joku vuosi sitten ja isäntä on niin huonona, että on sairaalassa ollut jo pitkään. Kuulema lapset käyvät perheineen välillä tuolla ylhäällä katsomassa paikat kuntoon ja siitä johtuu lasten jalkojen töminä..Olenkin ihmetellyt, että miten kummassa voi olla, että ylhäällä asuu lapsiperhe ja silti heidän elämänrytminsä on niin erilainen, ettei heitä tapaa 6 vuoteen ollenkaan. No nytpä sekin mysteeri selvisi.. =)

Huomenna onkin sitten ohjelmassa isännän vaatekaapin tyhjennys ja purku kun minun vanhemmilta saadaan uusi isompi ja ehompi vaatekaappi haettua.. Remonttihommia tiedossa siis.. =)
Ei muuta kuin seuraavaan kertaan..

20. heinäkuuta 2012

Väsypäivä...



Tänään oli väsypäivä, kun poika päätti valvoa 04 saakka.. Isä sitä oli nukuttamassa, mutta toinen poika tuli minun viereen yöllä niin en itsekään saanut sitten nukuttua kunnolla.. Lisäksi tänään piti sitten juosta kaupassa ja terveysasemalla ja apteekissa yms.. vaikkei olisi yhtään kyllä jaksanutkaan.. Ja sitten ei voi kun ihmetellä, että miksi minä tähän aikaan raapustan jotain tietokoneella enkä mene nukkumaan.. Sen kun osaisi sanoa.. =)  Oli minulla ihan oikeaakin tekemistä, miksi piti valvoa ja siitä löytyy tarkemmin tuolta askartelupuolelta, mutta jospa tässä nyt kävisi jo yöpuulle.. Huomenna synttäröidään ja mennään katselemaan autoja. Öitä!


19. heinäkuuta 2012

Kiva päivä.. =)

Tänään oli kiva päivä.. =) ja eilenkin oli kiva päivä.. =)

Eilen käytiin pankkitätin kanssa vähän raha-asioista juttelemassa ja päivä kirkastu heti kummasti.. Saatiin pyöritettyä asiat parhainpäin ja sen kunniaksi tässä ois etinnässä nyt isompi autonrotisko.. =) Lapset oli viihdyttämässä serkun pikkupoikaa sillä aikaa ja ainakin toinen pojista tuntui tykkäävän, kun siellä oli myös 6 koiraa, joita sai "kiusata".
Tänään päivästä teki kivan se, että sain tilata VIHDOINKI uuden puhelimen.. Miinuspuoli on se, että sitä pitää viikko odottaa, mutta hyvää kannattaa odottaa.. ainakin toivon, että se on hyvä ku tää nykyinen ei sitä kyllä enää ainakaan ole. Lisäksi käytiin siinä puhelinkaupan vieressä olevassa Tiimarissa ja taas sieltä lähti mukaan askarteluvälineitä ja niitä pääseekin nyt kokeileen sitten miehen kummitytön synttärikorttiin.. =)

Tässä on Tiimarin tämän päivän saalis... Kädet syyhyää jo.. =)


Nii, ja eilen aloitin pitkästä aikaa uuden käsityönki.. saas nähä mitä siitä tulee, ku en ole ennen ruutuvirkkausta kokeillut...

Tämmöseltä se minun ruutuvirkkaus näyttää tällä hetkellä.. 

Mutta minäpäs jatkan puuhia täällä näiden kimpussa, ja kerron taas kun hommat etenee.. =)


17. heinäkuuta 2012

Reippailua.. =)

Kesäloman kunniaksi vielä kun säätkin on sallinut, olemme lasten kanssa ulkoilleet ahkerasti. Eilen käytiin n. 30 minuutin kävelymatkan päässä olevassa puistossa olemassa reilun tunnin ja siitähän tulikin ihan kiva lenkki yhdelle päivälle. Tänään käytiin sitten lasten kanssa kiertämässä kirpputoria ja sinne matkaa kertyikin jo ajallisesti noin 40 minuuttiia suuntaansa. Koko reissu kesti 3 tuntia. Kirpputorilta saaliiksi tuli 6 lasten kirjaa iltalukemiseksi ja nuoremmalle uudet sandaalit, kun lähtiessä huomattiin, että edellisistä tuli varpaat yli.. =) Ei siis lainkaan turha reissu.

Nyt tässä on vähän huilailtu ja illalla olisi vielä ohjelmassa asuntoesittely Oulunsalossa.. Saas nähdä millainen se on. Ensi viikolla olisi tiedossa taas yhdet synttäritkin, joten pitäisi ruveta taas miettimään korttiaihetta.. =) Palaamisiin..

13. heinäkuuta 2012

Lomareissu

Hops.. Tämä harrastus meinasi unehtua heti alkuunsa.. syytän siitä tuota meidän kesälomareissua.. Käytiin siis miehen ja lasten kanssa tuolla etelässä ajelemassa ja siellä meni monta päivää ilman tietokonetta. Reissu käsitti Tervakosken sukuloinnin, korkeasaaren eläimet, Puuhamaan peuhut ja Särkänniemen suurhuvit.. =) Todella kiva reissu oli ja aiotaan tehdä vastaavaa (toivottavasti) toistekki..
Tässä vähän kuveja reissulta..

Menomatkalla meitä seurasi "siivet" molemmin puolin autoa..

Vaskikellon kellotaidetta






Menomatkan kuutamo (likainen ikkuna.. =))

Naaras leijona oli päiväkävelyllä

Leijonauros oli päiväunilla







tiikerikin oli päikkäreillä mennessä
Poika on vielä pieni karhuksi..

Tässä lumileopardi päiväunilla..



Ötökkäluolan seinätaidetta...
Korkeasaaren hiekkaveistoksia..
Nalletkin oli nukkumassa..
Kilpikonna paistatteli auringossa

Apinat leikki puissa

Tiikeri heräsi kun oltiin lähdössä.. On se komea

Puuhamaan kukkaistutuksia

Äiti ja poika jossain ihme kieputtimessa Puuhamaassa

Isi opettaa jousiammuntaa.. 
Ilmapatjalla oli vilskettä..


Tämä mäki meni ja lujaa!!

Puuhanalle tervehti lapsia portilla
Vesipuiston vempaimia.. Huomaa mustat pilvet =(


Tampereella kirkko

ANRY BIRDS LAND Särkänniemessä

Rakennelmat oli komeita

Pikkuhinaajan kyydissä

Vauhtimato vei mennessään
Delfinaario oli reissun arvonen kokemus


Lisää delfiinien taidonnäytteitä

Pikku merirosvo

Tämmösessä kieputtimessa isi kävi

Ja jossain tuolla pyörii äiti ja poika

Toinenki pojista kävi ajelemassa autolla..