Tänään koittikin sitten se päivä, kun haettiin pihaan uusi auto! Onhan se taas hieno, kun on jos jonkinmoista nappia ja nupikkaa, joista kukaan ei tiedä, että mitä mikin tekee.. Menee taas oman aikansa totutella tuohon. Tänään sain kuulla myös, että minun puhelin reistailee jo toiseenkin suuntaan muillekkin kun miehelleni, joten kiivaasti odotan sitä päivää kun tulee ilmoitus, että puhelin on noudettavissa liikkeestä.. *huoh*.
Iltasella kun tultiin ajelulta (tottakai uudella autolla tehdään vaikka tikusta asiaa, että pääsee ajelulle..=) ), niin törmättiin alakerran naapuriin ja hänen kanssaan jutellessa selvisi vihdoinkin 6 vuotta kestänyt mysteeri siitä, ketä meidän yläkerrassa asuu! Olemme asuneet tässä jo tosiaan 6 vuotta, mutta en ole ikinä tavannut yläkerran naapureita. Välillä vaan kuuluu lasten ääniä ja jalkojen töminää, kun siellä juostaan ja pompitaan.. Nyt se sitten selvisi, että siinä ei oikeastaan tällä hetkellä asu ketään, koska sieltä on rouva kuollut joku vuosi sitten ja isäntä on niin huonona, että on sairaalassa ollut jo pitkään. Kuulema lapset käyvät perheineen välillä tuolla ylhäällä katsomassa paikat kuntoon ja siitä johtuu lasten jalkojen töminä..Olenkin ihmetellyt, että miten kummassa voi olla, että ylhäällä asuu lapsiperhe ja silti heidän elämänrytminsä on niin erilainen, ettei heitä tapaa 6 vuoteen ollenkaan. No nytpä sekin mysteeri selvisi.. =)
Huomenna onkin sitten ohjelmassa isännän vaatekaapin tyhjennys ja purku kun minun vanhemmilta saadaan uusi isompi ja ehompi vaatekaappi haettua.. Remonttihommia tiedossa siis.. =)
Ei muuta kuin seuraavaan kertaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti